Suomi ei korjaannu paikkaamalla

Suomen ongelmat eivät johdu siitä, että ihmiset tekisivät vääriä valintoja, vaan siitä että järjestelmät ohjaavat väärin. Vuosikymmenten aikana on rakennettu rakenteita, joita on paikattu kerta toisensa jälkeen ilman että perusongelmiin on uskallettu puuttua. Lopputuloksena on monimutkainen kokonaisuus, jossa vastuu hämärtyy ja kustannukset kasvavat.

Rakenteiden puhdistus tarkoittaa sitä, että erotetaan toisistaan mikä on sosiaaliturvaa ja mikä ei, mikä kuuluu valtiolle ja mikä yksilölle, ja mihin julkista rahaa on perusteltua käyttää. Kaikkea ei voi eikä pidä ratkaista lisäämällä sääntelyä tai veroja. Toimiva yhteiskunta syntyy selkeistä rooleista ja kestävistä rakenteista.

Tavoitteena ei ole heikentää turvaa, vaan vahvistaa sitä tekemällä järjestelmistä ymmärrettäviä, ennustettavia ja taloudellisesti kestäviä. Kun ihmiset tietävät, mihin he voivat luottaa ja mistä he itse vastaavat, syntyy luottamusta sekä järjestelmään että tulevaisuuteen.

Rakenteiden puhdistus on edellytys kohtuuhintaiselle arjelle ja toimivalle valtiolle. Ilman sitä jokainen uusi uudistus on vain uusi paikkaus vanhan päälle ja lasku siirtyy aina seuraavalle sukupolvelle.

Eläkejärjestelmä – vanhuuseläke ei ole vakuutus

Nykyinen eläkejärjestelmä perustuu vakuutusmalliin, joka ei sovellu suunniteltuun ja ennalta tiedettyyn asiaan kuten vanhuuseläkkeeseen. Vakuutus on tarkoitettu yllättäviin ja arvaamattomiin riskeihin, ei elämänvaiheeseen, joka on kaikille väistämätön. Tämä perusvirhe näkyy korkeina eläkemaksuina, pieninä eläkkeinä ja sukupolvien välisenä epäreiluutena.

Eläke ei ole sosiaaliturvaa. Vanhuuseläke on vanhuusajan palkallinen vapaa-ajanjakso, joka perustuu ihmisen koko työuran aikaiseen panokseen. Kun eläke niputetaan sosiaaliturvan kanssa samaan ajatteluun, hämärtyy yhteys työn, vastuun ja eläkkeen välillä.

Ratkaisu on rahastoiva kaksiosainen järjestelmä. Ensimmäinen osa on kaikille kuuluva takuueläke, joka turvaa perustoimeentulon vanhuudessa. Toinen osa on henkilökohtainen eläkeosa, joka karttuu työuran aikana ja on selkeästi sidottu omaan panokseen. Tämä malli on läpinäkyvä, ennustettava ja oikeudenmukainen sukupolvien välillä.

Valtion tehtävä on turvata takuueläke ja määritellä järjestelmän raamit. Yksilön vastuulla on oman eläkeosansa kartuttaminen. Eläkejärjestelmän ei tule olla piilovero, vaan sopimus työn ja tulevan toimeentulon välillä.

Sosiaaliturva – turvaverkko, ei pysyvä olotila

Nykyinen sosiaaliturva on monimutkainen, kallis ja usein epäoikeudenmukainen. Se voi passivoida ihmisiä, tehdä työn vastaanottamisesta kannattamatonta ja sitoa valtavat resurssit hallintoon itse avun sijaan. Tämä ei palvele avun tarvitsijaa eikä veronmaksajaa, vaan ylläpitää järjestelmää, jossa ongelmia hoidetaan seurauksia paikkaamalla.

Tavoitteena on sosiaaliturva, joka turvaa ihmisen silloin kun apua tarvitaan, mutta ohjaa aina takaisin omavaraisuuteen. Sosiaaliturvajärjestelmän tulee olla vastikkeellinen ja tuloperusteinen malli, ei vastikkeeton tarveperusteinen malli. Työn, opiskelun ja yrittämisen on oltava aina kannattavaa, ja järjestelmän on palkittava aktiivisuudesta, ei passiivisuudesta.

Ratkaisu on negatiivinen tulovero yhdistettynä verovähennyksiin. Mallissa kaikilla on perusturva, joka pienenee asteittain tulojen kasvaessa ilman tukiloukkuja tai äkkipudotuksia. Verovähennykset mahdollistavat elämäntilanteiden huomioimisen ilman erillistä tukiviidakkoa, ja järjestelmä toimii automaattisesti osana verotusta.

Tällä mallilla voimme jopa lakkauttaa Kelan ja saavuttaa satojen miljoonien eurojen vuosittaiset säästöt pelkästään hallinnosta. Sosiaaliturva ei ole enää erillinen byrokraattinen järjestelmä, vaan selkeä ja läpinäkyvä osa yhteiskunnan perusrakennetta, jossa apu menee suoraan ihmiselle.

Verotus – rahoitus, ei ohjausjärjestelmä

Suomen verojärjestelmä on kasvanut monimutkaiseksi kokonaisuudeksi, jossa verotusta käytetään yhä enemmän ihmisten ja yritysten toiminnan ohjailuun. Tämä heikentää luottamusta, vähentää investointeja ja tekee arjesta tarpeettoman kallista.

Verotuksen tavoitteena tulee olla menojen rahoittaminen, ei ihmisten tai yritysten käyttäytymisen kontrollointi. Valtion tehtävä ei ole mikromanageerata taloutta, vaan luoda vakaat ja ennustettavat olosuhteet, joissa markkinatalous toimii.

Työstä ei voi koskaan verottaa yli 50 prosenttia. Verokertymää tulee tavoitella matalien kulutusverojen kautta, koska parempi ostovoima lisää kulutusta. Korkeampi kulutus kasvattaa työllisyyttä, ja korkea työllisyys vähentää julkisia menoja, kun yhä harvempi on tulonsiirtojen varassa.

Valtion vastuu on käyttää verovarat tehokkaasti ja rajata oma toimintansa ydintehtäviin. Kansalaisen vastuu on osallistua yhteisten menojen rahoittamiseen, mutta vain järjestelmässä, joka on reilu, selkeä ja kestävällä pohjalla.