Perustuslaki – suomalaisuuden kivijalka
Suomen perustuslaki määrittelee valtion toiminnan perustan, kansalaisten perusoikeudet ja vallan rajat. Se on enemmän kuin pelkkä hallinnollinen lakikokoelma: se on suomalaisen yhteiskunnan arvopohja ja kompassi, joka ohjaa päätöksentekoa ja määrittelee, millainen Suomi on. Sen jokainen pykälä kantaa mukanaan historiaa, perinteitä ja yhteistä tahtoa – ja sen tarkoitus on luoda kansalaisille tunne osallisuudesta ja turvallisuudesta.

Nykyinen perustuslaki on kuitenkin käytännössä enemmän hallinnollinen säädöskokoelma kuin kansakunnan arvopohjan määrittävä kompassi. Monille kansalaisille se jää etäiseksi asiakirjaksi, joka ei herätä tunteita tai yhteisöllisyyden kokemusta. Kun perustuslaki ei tuo merkitystä elämään, ole osaltaan läsnä arjessa tai ymmärrettävissä, sen merkitys jää helposti teoreettiseksi. Tämä voi johtaa välinpitämättömyyteen Suomea kohtaan ja vähentää kansalaisten kokemaa yhteistä vastuuta Suomen itsenäisyydestä ja järjestyksestä.

Perustuslaki tulee nähdä elävänä ja tunteita herättävänä peruskivenä, joka ei ainoastaan rajaa vallan käyttöä, vaan antaa kansalaisille ylpeyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Sen tulee nostaa suomalaisen rinta rottingille ja antaa selkeä viesti: olemme vapaa, itsenäinen ja vastuullinen kansa.

Uudistetaan perustuslaki siten, että se ei ole vain juridinen asiakirja, vaan kansallisromanttinen teos, kuten USA:n, Ranskan tai Saksan perustuslait – selkeä, tunteita herättävä ja inspiroiva. Samalla sen tulee heijastaa suomalaista pragmaattisuutta ja maailmankuvaa, korostaen käytännön järkeä, vastuuta ja toimivuutta arjessa. Tällainen uudistus tekisi perustuslaista kansallisen symbolin ja yhteisen identiteetin kantajan: laki, joka on yhtä aikaa ylpeyden aihe ja jokapäiväisen päätöksenteon ohjenuora.

”Me Suomen kansa, tämän maan ikiaikainen kansa,
joka esi-isiemme työn, uhrien ja tahdon voimalla on säilyttänyt olemassaolonsa
näillä pohjoisilla mailla, julistamme Suomen olevaksi
itsenäisenä ja jakamattomana kansallisvaltiona.

Suomi on suomalaisten kotimaa.
Ilman suomalaisia ei ole Suomea,
eikä millään sukupolvella ole oikeutta luovuttaa, hävittää tai heikentää
tämän kansan suvereniteettia.

Tämän perustuslain tarkoitus on turvata suomalaisen kansan pysyvyys,
kulttuuri, kieli, itsemääräämisoikeus ja oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan.

Näin me vahvistamme Suomen valtion perustan:
kansan, maan ja suvereniteetin.”

Perustuslaki ei ole pelkkä sääntökokoelma. Se on suomalaisen yhteiskunnan sydän, arvojen kantaja ja suuntaa näyttävä kompassi. Kun se uudistetaan tunteita herättäväksi ja pragmaattisen suomalaisuuden ilmentymäksi, syntyy vahva oikeusvaltio, jossa kansalaiset tuntevat vastuuta, ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta. Tämä tunne – suomalaisuuden tunne – on se voima, joka pitää maan vapaan, turvallisen ja vakaana myös vaikeina aikoina.

Lainsäädäntö – selkeys, ajattomuus ja ennakoitavuus

Lainsäädännön tehtävä vapaassa yhteiskunnassa on yksinkertainen mutta vaativa. Lain tulee määrittää, mitä tehdään. Lain perustelumuistion tehtävä on täsmentää, mitä tällä tarkoitetaan. Asetuksen tehtävä on puolestaan määrittää, miten laki pannaan käytännössä täytäntöön. Kun nämä roolit ovat selkeät ja toisistaan erotetut, lainsäädäntö on ymmärrettävää, ennakoitavaa ja oikeudenmukaista.

Nykyisessä lainsäädännössä nämä rajat ovat kuitenkin hämärtyneet. Lait sisältävät yksityiskohtaista ohjausta, asetukset ottavat kantaa periaatteisiin ja perustelumuistiot toimivat tosiasiallisina normilähteinä. Tämä tekee lainsäädännöstä epäjohdonmukaista, vaikeasti tulkittavaa ja byrokraattista. Kansalaisen, yrittäjän tai viranomaisen on yhä vaikeampi hahmottaa, mikä on lain todellinen sisältö ja missä kulkee hyväksyttävän toiminnan raja.

Kun lainsäädäntö menettää selkeytensä, se muuttuu helposti holhoavaksi. Sääntely ei enää luo vapautta ja järjestystä, vaan rajoittaa toimintaa varmuuden vuoksi. Tämä rapauttaa luottamusta oikeusvaltioon ja heikentää kansalaisten oikeustajua. Yhteiskunta alkaa viestiä, että sääntöjä ei ole tarkoitettu ymmärrettäviksi, vaan kierrettäviksi tai tulkittaviksi tapauskohtaisesti.

Lainsäädännön tulee olla ajaton siinä mielessä, että sen periaatteet kestävät aikaa ja sukupolvia. Samalla lainsäädäntöä on päivitettävä rohkeasti ja viivyttelemättä silloin, kun se jää ajastaan jälkeen. Yhteiskunta muuttuu, teknologia kehittyy ja toimintaympäristö elää. Laki, joka ei enää vastaa todellisuutta, ei ohjaa toimintaa, vaan estää sitä.

Erityisen ongelmallista on se, että suomalaisessa lainsäädännössä on edelleen mukana historiallisia jäänteitä, jotka eivät kuulu itsenäisen ja modernin valtion oikeusjärjestelmään. Esimerkiksi rikoslaissa on yhä johdanto, mikä juontaa juurensa Venäjän tsaarin aikaan. Tällaisille teksteille ei ole mitään perustetta nyky-Suomessa. Ne eivät palvele oikeusvaltiota, eivätkä ne heijasta suomalaisia arvoja, maailmankuvaa tai oikeuskäsitystä. Nämä jäänteet tulee poistaa ja päivittää välittömästi.

Lainsäädännön tulee olla selkeää, johdonmukaista ja ennakoitavaa. Laki määrittää rajat, mutta ei tukahduta toimintaa. Se antaa kansalaisille ja yrityksille vapauden toimia sääntöjen puitteissa ilman jatkuvaa epävarmuutta. Viranomaisille se antaa selkeät työkalut lain toimeenpanoon ilman ylitulkintaa tai mielivaltaa.

Kun lain, asetuksen ja perustelumuistion roolit palautetaan omille paikoilleen, byrokratia kevenee ja oikeusvaltion uskottavuus vahvistuu. Kun vanhentuneet ja vieraat historialliset rakenteet poistetaan, lainsäädäntö alkaa heijastaa itsenäisen Suomen identiteettiä. Ja kun lakeja päivitetään määrätietoisesti silloin, kun ne eivät enää palvele tarkoitustaan, syntyy yhteiskunta, jossa säännöt eivät ole este vaan perusta vapaudelle, vastuulle ja luottamukselle.

Selkeä ja ajantasainen lainsäädäntö ei ole tekninen yksityiskohta. Se on yksi keskeisimmistä edellytyksistä toimivalle demokratialle, vahvalle oikeusvaltiolle ja yhteiskunnalle, jossa kansalaiset kokevat lain omakseen ja noudattamisen mielekkääksi.

Hallinto

Suomen julkinen sektori on kansainvälisesti mittava, mutta samalla usein tehottomaksi todettu. Rahaa virtaa hallinnon eri koneiston rattaisiin, mutta palvelua ei aina saada perille kansalaisille. Hallinnon rakenteet ovat monimutkaisia ja vastuukysymykset epäselviä. Virkamies- ja poliittinen johto ovat usein sekoittuneet niin, että päätöksenteon seuraukset jäävät hämäriksi. Poliitikot voivat toimia samalla sekä lainsäätäjinä että toimeenpanijoina, mikä sekoittaa vallan kolmijakoa ja vaikeuttaa vastuunkantoa. Tämä tekee hallinnosta raskaan ja byrokraattisen, eikä se palvele kansalaisia parhaalla mahdollisella tavalla.

Nykyisessä hallintomallissa poliittiset ja virkamiesvallan rajat eivät ole selkeitä. Päätöksenteon seuraukset voivat jäädä vaille vastuunkantoa, ja virkamieskoneisto kantaa usein liikaa painoa ilman selkeää poliittista ohjausta. Alueellinen päätöksenteko on hajautettua, mutta samalla epämääräistä: kunnat, kaupungit ja valtion keskushallinto ovat usein päällekkäisiä tehtävissä ja vastuualueissa. Tämä lisää byrokratiaa, hidastaa investointeja ja vaikeuttaa palveluiden tehokasta tuottamista kansalaisille. Lisäksi nykyiset hallinnolliset yksiköt, kuten maakunnat ja alueet, eivät aina ole riittävän vahvoja kantamaan omaa talouttaan, infrastruktuuriaan ja palveluvelvoitteitaan.

Hallinnon tulee olla selkeä, yksinkertainen ja vastuullinen järjestelmä. Vallan kolmijako on palautettava selkeäksi: lainsäädäntö kuuluu kansanedustajille, toimeenpano ministereille sekä virkamiehille ja tuomiovalta oikeuslaitokselle. Aluehallinto tulee uudistaa ja palauttaa läänit, joille annetaan verotusoikeus, päätösvalta infraan, Sote-palveluihin, pelastuspalveluihin ja korkeakoulutukseen. Poliisin toiminnot tulee järjestää lääneittäin vaikkakin se toimisi edelleen sisäministeriön alaisuudessa. Oikeusasteet alioikeus ja keskioikeus tulee olla jokaisessa läänissä, alioikeuslaitos tulee olla jokaisessa maakunnassa.  Läänien alaisuudessa toimii virkamiesvetoinen maakunta. Kunnat ja kaupungit ovat osin läänien alaisia, mutta säilyttävät nykyiset vastuunsa paikallisista palveluista. Tämä rakenne luo selkeät vastuut ja rajat, vähentää byrokratiaa ja mahdollistaa nopean, tehokkaan ja paikallisiin tarpeisiin mukautuvan päätöksenteon.

Uudessa hallintomallissa valtio huolehtii kansallisista strategioista, lainsäädännöstä, oikeusvaltion turvaamisesta ja rajaturvallisuudesta. Läänit toimivat itsenäisinä alueyksiköinä, joilla on taloudellinen itsenäisyys ja päätösvalta keskeisistä palveluista. Maakunnat tukevat läänien operatiivista toimintaa virkamiesjohtoisesti, kunnat ja kaupungit vastaavat paikallisista palveluista ja infrastruktuurista nykyisenkaltaisilla vastuualueilla, mutta tiiviimmässä yhteistyössä läänien kanssa. Poliisi on sisäministeriön alaisuudessa, oikeusjärjestelmä noudattaa selkeää hierarkiaa alioikeuksista korkeimpaan oikeuteen, ja sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut integroidaan alueelliseen hallintoon siten, että niiden tuottaminen on tehokasta, läpinäkyvää ja kansalaisille helposti saavutettavaa. Tämä järjestelmä palauttaa vastuunkannon, yksinkertaistaa hallintoa ja tekee julkisesta sektorista aidosti kansalaisia palvelevan.

Demokratia

Suomessa demokratia turvaa kansalaisille keskeiset poliittiset oikeudet. Jokaisella täysi-ikäisellä on oikeus äänestää, asettua ehdolle vaaleissa ja perustaa puolueita. Järjestelmä on lähtökohdiltaan avoin, ja kansalaisten osallistuminen politiikkaan on muodollisesti mahdollista kaikille. Äänestysprosessit ovat nykyaikaisia ja teknisesti toimivia, ja äänioikeuden käyttäminen on tehty helpoksi. Näiltä osin suomalainen demokratia täyttää sille asetetut perusedellytykset.

Muodollinen toimivuus ei kuitenkaan yksin riitä takaamaan demokratian todellista uskottavuutta. Luottamus järjestelmään heikkenee, jos vaaliprosessien läpinäkyvyydessä on epäselvyyksiä tai jos vaalivilpin mahdollisuus – todellinen tai koettu – jää avoimeksi kysymykseksi. Vielä vakavampi ongelma liittyy poliittiseen kulttuuriin. Kun vaalilupauksia annetaan ilman aikomusta tai kykyä toteuttaa niitä, demokratian perusajatus vääristyy. Äänestäjien luottamusta ei saa rakentaa katteettomille lupauksille, sillä tällöin vaaleista tulee näytelmää, ei vastuullista päätöksentekoa. Pitkällä aikavälillä tämä rapauttaa koko edustuksellisen järjestelmän legitimiteetin.

Demokratian tavoitteena tulee olla järjestelmä, jossa kansalaiset voivat osallistua yhteiskuntaan luottavaisin mielin ja jossa vaalit heijastavat todellista tahtoa, eivät hetkellistä mielikuvapolitiikkaa. Demokratia ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan toimiva kokonaisuus. Äänioikeuden, ehdokkuuden, puoluejärjestelmän, vaaliprosessin luotettavuuden ja vaalilupausten pitävyyden on muodostettava katkeamaton ketju. Ilman vastuuta ja seurauksia ei ole toimivaa demokratiaa.

Keskeinen osa demokraattista uskottavuutta on myös vallan ja vastuun selkeys. On kansalaisten ja demokratian edun mukaista, että eri vaalit järjestetään eri aikaan ja että jokaisissa vaaleissa valitaan päättäjät, joilla on todellinen vaikutus sekä päätösten sisältöön että niiden rahoitukseen. Presidentin-, eduskunta-, lääni-, kunta- ja eurovaalien eriyttäminen voi ensi silmäyksellä vaikuttaa suurelta määrältä vaaleja, mutta todellisuudessa se lisää järjestelmän ymmärrettävyyttä ja vastuullisuutta. Kun valta on selkeästi jaettu, myös vastuu on selkeä.

Samalla on tunnustettava, että monien luottamustehtävien kasaantuminen samoille henkilöille heikentää edustuksellista demokratiaa. Päätöksenteosta tulee etäistä ja vastuunkanto hämärtyy. Niissä luottamustehtävissä, jotka edellyttävät täysipäiväistä työskentelyä, luottamushenkilöllä tulee olla vain yksi tällainen tehtävä kerrallaan. Ministerin, kansanedustajan, pormestarin tai lääninhallituksen puheenjohtajan roolit ovat tehtäviä, jotka vaativat täyden keskittymisen ja selkeän vastuun. Demokratia ei vahvistu vallan kasautumisella, vaan vastuun kirkastamisella.

Demokratia ei ole vain oikeus käyttää ääntään kerran neljässä vuodessa. Se on jatkuva prosessi, jossa kansalaisella on todellinen mahdollisuus vaikuttaa ja jossa hallinnon on kannettava vastuunsa päätöksistään. Kun demokratia toimii kokonaisuutena, syntyy luottamus järjestelmään, kansalaisten sitoutuminen kasvaa ja yhteiskunta kehittyy vakaana, oikeudenmukaisena ja ennakoitavana.