Verotuksen ideologia

Suomen verojärjestelmä on vuosikymmenten aikana rakentunut kerroksittain. Jokainen hallitus on lisännyt oman palasensa: uusia vähennyksiä, ohjausmekanismeja, kannustimia ja rajoitteita. Lopputuloksena on muotoutunut järjestelmä, jossa verotus ei ole enää pelkkä rahoitusväline, vaan yhä useammin käyttäytymisen ohjausjärjestelmä.

Verotusta käytetään ilmasto-, terveys-, alue- ja sosiaalipolitiikan välineenä. Jokainen tavoite on sinänsä ymmärrettävä, mutta kokonaisuus on sirpaleinen. Yritykset ja kotitaloudet joutuvat navigoimaan jatkuvasti muuttuvassa sääntely- ja veroympäristössä.

Kun verotus muuttuu ohjausjärjestelmäksi, ennustettavuus heikkenee. Investoinnit lykkääntyvät, riskinotto vähenee ja talouden dynamiikka hidastuu. Samalla luottamus järjestelmään murenee; verotus ei näyttäydy yhteisten menojen rahoittamisena, vaan valtion keinona ohjata yksilön valintoja.

Verotuksen tulee palata perustehtäväänsä: julkisten menojen rahoittamiseen. Järjestelmän on oltava selkeä, ennustettava ja vakaa yli hallituskausien. Valtion tehtävä ei ole mikromanageerata taloutta, vaan luoda vakaat olosuhteet, jotta markkinatalous toimii.

Verotuksen ohjausvaikutuksia vähennetään ja järjestelmää yksinkertaistetaan. Veropohja pidetään laajana ja verokannat maltillisina. Lainsäädäntöön kirjataan periaate, että työstä perittävän kokonaisveroasteen ei tule missään tilanteessa ylittää 50 prosenttia. Verotus on rahoitusjärjestelmä, ei yhteiskunnallinen ohjauslaite.

Tulo- ja pääomaverotus

Työ ja pääoma muodostavat talouden perusrakenteen; ilman työtä ei synny arvonlisää, ja ilman pääomaa ei synny investointeja. Näiden kannustimet on säilytettävä vahvoina, jotta talous kasvaa ja yhteiskunta voi rahoittaa menonsa vakaasti.

Nykyisin ansiotuloverotus on Suomessa kansainvälisesti korkea, etenkin keski- ja suurituloisilla, ja kokonaisveroaste, sisältäen tuloverot, sosiaaliturvamaksut ja pakolliset eläkemaksut, nousee monilla yli 50 prosentin. Pääomaverotus on muodollisesti eriytetty, mutta käytännössä se sisältää monia poikkeuksia, progressiota ja erityisjärjestelyjä, mikä tekee kokonaisuudesta monimutkaisen ja ennakoimattoman.

Korkea rajaveroaste heikentää työnteon ja yrittäjyyden kannustimia. Lisätyö, vaativat asiantuntijatehtävät ja uuden yritystoiminnan käynnistäminen koetaan usein suhteettoman kalliiksi verotuksen näkökulmasta. Pääoman osalta epävarmuus veropolitiikan jatkuvuudesta ja poliittinen ailahtelevuus nostavat sijoitusten riskipreemiota, hidastaen investointeja. Pitkällä aikavälillä tämä näkyy heikompana tuottavuuskasvuna, hitaampana talouden kasvuna ja vähäisempänä työllisyytenä.

Työnteon ja pääoman liikkeiden on oltava kannattavia ja ennustettavia. Ansiotuloverotus tulee asettaa kilpailukykyiseksi ja vakaaksi siten, että verorasitus pysyy OECD-maiden keskiarvossa. Pääomaverotuksen tulee olla selkeä, yhdenmukainen ja yhtäläinen yhteisöveron kanssa, ilman progressiota ja monimutkaisia poikkeuksia. Pitkän aikavälin ennustettavuus on talouden investointien ja työllisyyden tae.

Ansiotuloverotuksen ylin rajaveroaste sidotaan lakiin siten, että kokonaisrasitus ei ylitä OECD:n keskiarvoa, ja progressiota loivennetaan. Vähennysviidakko yksinkertaistetaan, jotta verojärjestelmä on selkeä ja ennustettava. Pääomaverotuksen taso yhdenmukaistetaan yhteisöveron kanssa. Verotus ei ole progressiivista, sama prosentti koskee kaikkia pääomatuloja, ja poikkeuksia sekä erityissäännöksiä karsitaan, jotta järjestelmä on läpinäkyvä ja sijoittajien ennakoitavissa. Veropolitiikka sidotaan parlamentaarisella sitoumuksella, joka ulottuu yli vaalikausien, ja muutokset suunnitellaan ennakoitavasti, jotta työntekijät ja yrittäjät voivat tehdä pitkän aikavälin päätöksiä ilman poliittista epävarmuutta.

Tämä malli vahvistaa työn ja pääoman kannustimia, lisää investointeja, nopeuttaa tuottavuuskasvua ja luo ennustettavaa taloudellista ympäristöä samalla kun verot pysyvät oikeudenmukaisina ja yhteiskunnan rahoitus perustuu vakaalle pohjalle.

Arvonlisäverotus

Kulutus on talouden näkyvin osa ja sen kautta mitataan kotitalouksien ostovoimaa, yritysten liikevaihtoa ja työllisyyttä. Ostovoima, kysyntä ja työllisyys kytkeytyvät toisiinsa: vahva kulutus luo työpaikkoja ja mahdollistaa investointeja, ja korkea työllisyys puolestaan vähentää tarvetta julkisiin tulonsiirtoihin.

Nykyisin arvonlisäverotus on Suomessa monitasoinen ja sisältää useita erityiskantoja ja poikkeuksia. Ostovoimaa rasittavat myös muut välilliset maksut ja päällekkäiset kulutusverot. Tämä sirpaleisuus vaikeuttaa kulutuksen ennakoitavuutta ja heikentää talouden dynamiikkaa. Heikko ostovoima vähentää kysyntää, hidastaa yritysten liikevaihtoa ja investointihalukkuutta ja voi johtaa matalampaan työllisyyteen. Kierre on negatiivinen: heikko kysyntä lisää painetta julkisille menoille ja kasvattaa tarvetta veronkorotuksiin, mikä edelleen vähentää kotitalouksien ostovoimaa.

Verotuksen ensisijainen tavoite kulutuksen osalta on luoda ennustettava, selkeä ja kilpailukykyinen järjestelmä, joka tukee ostovoimaa ja työllisyyttä. Kulutusverotuksen tulee olla laaja ja neutraali, eikä se saa muuttua keinoksi ohjata yksilön tai yrityksen käyttäytymistä liiallisesti.

Ratkaisuna esitetään arvonlisäverokantojen selkeyttämistä ja yhdistämistä. Yleinen kulutusverokanta asetetaan 13,5 prosenttiin. Alennettu verokanta 7 prosenttia koskee elintärkeitä hyödykkeitä, kuten lääkkeitä, ruokia ja juomia, lukuun ottamatta ultraprosessoituja elintarvikkeita sekä sokeripitoisia limsoja ja alkoholia, jotka verotetaan yleisen kannan mukaan. Tämä yksinkertaistaa järjestelmää, lisää läpinäkyvyyttä ja ohjaa kulutusta luonnollisesti terveellisiin vaihtoehtoihin ilman tarpeetonta mikromanageerausta. Samalla ostovoima vahvistuu ja kotitalouksien kulutuksen ennakoitavuus paranee, mikä lisää työllisyyttä ja talouden kasvua.

Kulutusverotuksen selkeyttäminen tukee myös työn ja pääoman kannustimia, koska yksinkertainen ja ennustettava verojärjestelmä vähentää hallinnollista taakkaa ja epävarmuutta. Laaja veropohja yhdistettynä maltillisiin, läpinäkyviin verokantoihin luo kestävän rahoituspohjan julkisille menoille ja vahvistaa talouden pitkän aikavälin toimintakykyä.

Kulutus- ja haittaverotus

Kulutus- ja haittaverotus on perinteisesti nähty välineenä yksilön ja yritysten käyttäytymisen ohjaamiseen. Polttoaineesta, sokerista, alkoholista tai sähköstä perittävät lisäverot ovat esimerkkejä veropolitiikasta, joka pyrkii vaikuttamaan valintoihin taloudellisin sanktioin. Tällainen lähestymistapa on kuitenkin ristiriidassa verotuksen perustehtävän kanssa, joka on rahoittaa yhteisiä menoja selkeästi ja oikeudenmukaisesti.

Suomessa haittaveroja käytetään monilla aloilla, ja ne kohdistuvat usein suhteettomasti pienituloisiin kotitalouksiin. Samalla niiden ohjausvaikutus on kyseenalainen, sillä veron suuruus ei aina muuta käyttäytymistä merkittävästi. Monimutkaiset poikkeukset ja erityisjärjestelyt lisäävät hallinnollista taakkaa ja heikentävät luottamusta verojärjestelmään.

Haittaveroilla pyritään kontrolloimaan yksilöiden kulutustottumuksia, mutta tämä heikentää ennustettavuutta ja talouden tehokkuutta. Verotus ei ole enää rahoitusväline, vaan käyttäytymisen ohjauslaite. Tämä vääristää markkinoiden toimintaa, kasvattaa hallinnollista taakkaa ja aiheuttaa epäluottamusta järjestelmää kohtaan.

Verotuksen tehtävä on rahoittaa julkiset menot. Ei ole valtion tehtävä kontrolloida yksilön kulutusvalintoja polttoaineen, sokerin, sähköenergian tai alkoholin kautta. Verotuksen tulee olla neutraalia, ennustettavaa ja oikeudenmukaista. Kansalainen osallistuu yhteisten menojen rahoittamiseen, mutta ei joudu valtion käyttäytymisohjauksen kohteeksi.

Haittaveroja ei tule käyttää lainkaan. Kaikki kulutukseen kohdistuvat lisäverot poistetaan ja korvataan laajapohjaisella, neutraalilla arvonlisäverolla, joka on selkeä ja ennustettava. Polttoaine, sähkö, sokeri, alkoholi ja muut vastaavat tuotteet kuuluvat tavallisen kulutusverotuksen piiriin eikä niihin kohdistu erillisiä lisäveroja. Myös väliaikainen autoverotus poistetaan, ja uuden auton hankinnassa ainoa vero on arvonlisävero. Tämä yksinkertaistaa järjestelmää, vahvistaa ennustettavuutta ja palauttaa verotuksen perusluonteen rahoitusvälineeksi, ei ihmisten kontrolloinnin välineeksi.

Tällainen linjaus vahvistaa luottamusta verojärjestelmään, tukee talouden tehokkuutta ja antaa kansalaisille vapauden tehdä omat kulutusvalintansa ilman ylimääräistä veropainetta. Verotuksen perusta on selkeä ja kestävä, ja sen rooli on rahoittaa yhteiskunnan ydintehtävät, ei ohjata yksilön arkea.

Liikenteen verotus

Liikenne on arjen ja talouden perusedellytys. Se mahdollistaa työssäkäynnin, koulunkäynnin, kaupankäynnin ja elinkeinoelämän toiminnan. Liikenteen verotus ei saa muodostua yksilöiden tai yritysten valintojen kontrolloinnin välineeksi, vaan sen tulee tukea liikenteen toimivuutta ja rahoittaa liikenneinfrastruktuurin ylläpitoa ja kehittämistä.

Nykyisin liikenneverotus Suomessa koostuu ajoneuvoverosta, polttoaineverosta ja autoverosta. Monet näistä veroista on suunniteltu ohjaamaan kulutus- ja liikkumisvalintoja, mikä lisää valtion kontrollia ja vähentää itsemääräämisoikeutta. Polttoaine- ja autoverot kohdistuvat usein kohtuuttomasti tietyille kotitalouksille ja yrityksille, ja niiden ohjausvaikutus on rajallinen. Samalla verotus voi vääristää markkinoiden kilpailua, hidastaa investointeja ja lisätä epävarmuutta kuljetus- ja logistiikka-alalla.

Liikenneverotuksen tulee olla selkeä ja yksinkertainen. Sen tulee rahoittaa liikenneinfrastruktuuria, ei toimia julkisen alijäämän paikkauskeinona. Verotuksen on oltava neutraalia, eikä sen tule syrjiä eri liikkumismuotoja tai käyttövoimia.

Ratkaisuna ehdotetaan kiinteää ajoneuvoveroa, joka kattaa tienpidon ja infrastruktuurin ylläpidon. Se rakennetaan käyttöoikeusmaksun periaatteelle eikä kilometriperusteiseksi tai autokohtaiseksi veroksi. Polttoaineverot poistetaan kokonaan, jolloin liikkuminen ja logistiikka eivät kärsi ylimääräisestä veropaineesta. Uuden auton hankinnassa ainoa vero on arvonlisävero, ja väliaikainen autovero poistetaan. Tämä yksinkertaistaa järjestelmää, parantaa ennustettavuutta ja tukee yksityishenkilöiden sekä yritysten pitkäjänteistä suunnittelua.

Tällä linjauksella varmistetaan, että liikenteen verotus palvelee ensisijaisesti julkisen infrastruktuurin rahoitusta, tukee talouden tehokkuutta ja säilyttää liikkumisvapauden ilman tarpeetonta ohjaus- tai rajoitusvaikutusta.

Kiinteistö- ja varainsiirtoverotus

Kiinteistöt muodostavat perustan yksityiselle omistajuudelle, asumiselle ja liiketoiminnalle. Nykyiset kiinteistö- ja varainsiirtoverot heikentävät kiinteistöjen kaupankäyntiä, lisäävät hallinnollisia kustannuksia ja voivat kyseenalaistaa todellisen omistusoikeuden. Kiinteistöveron laiminlyönti voi johtaa kiinteistön ulosmittaukseen, mikä asettaa omistajan oikeudet perustuslain määrittelemää omistusoikeutta vastaan. Varainsiirtovero puolestaan kasvattaa kaupankäynnin kustannuksia ja hidastaa markkinoiden toimintaa, erityisesti yritysten ja kotitalouksien investoinneissa.

Nämä verot toimivat kontrollivälineinä valtiolle ja kunnille, eivät tehokkaina rahoitusinstrumentteina. Ne lisäävät epävarmuutta, rajoittavat kiinteistömarkkinoiden liikkuvuutta ja voivat heikentää investointihalukkuutta. Samalla ne vääristävät omistajuuden perusperiaatetta ja rajoittavat yksilön oikeutta hallita omaa omaisuuttaan vapaasti.

Ratkaisuna kiinteistö- ja varainsiirtoverot tulee poistaa kokonaan. Kiinteistöjen omistus ja kauppa tapahtuvat ilman ylimääräistä veropainetta. Tämä yksinkertaistaa markkinoita, lisää ennustettavuutta ja vahvistaa yksityistä omistusoikeutta perustuslain hengessä. Veron poisto tukee kotitalouksien ja yritysten pitkäjänteistä suunnittelua, edistää investointeja ja parantaa kiinteistömarkkinoiden toimivuutta.

Tällä linjauksella varmistetaan, että kiinteistöt pysyvät todellisesti omistajien hallinnassa, markkinat toimivat vapaasti ja verotus palautuu alkuperäiseen tarkoitukseensa: yhteisten menojen rahoittamiseen, ei yksilöiden tai yritysten kontrollointiin.

Perintö- ja lahjaverotus

Perintö- ja lahjaverotus on historiallisesti perusteltu väline varallisuuden siirtymien tasoittamiseen. Nykyisin nämä verot kuitenkin heikentävät yksilöiden ja perheiden mahdollisuutta suunnitella omaisuutensa siirtymistä sukupolvelta toiselle, lisäävät hallinnollista taakkaa ja luovat epävarmuutta. Ne rajoittavat perheiden vapautta siirtää omaisuuttaan haluamallaan tavalla, heikentävät investointihalukkuutta ja voivat pakottaa myymään omaisuutta verojen kattamiseksi. Tämä ei ainoastaan vaikeuta yksityisten talouksien suunnittelua, vaan myös heikentää yritysten jatkuvuutta, kun perheyhtiöiden sukupolvenvaihdokset vaikeutuvat verotaakan vuoksi.

Perintövero iskee erityisen voimakkaasti pieni- ja keskituloisiin, eli juuri niihin, joiden varallisuutta haluaisimme kasvattaa. Samalla suurimmat perinnöt voidaan ohjata veroparatiisien kautta tai naapurimaiden järjestelyin, missä perintöveroa ei ole. Näin verotus ei palvele tehokkaasti yhteiskunnan rahoitustarpeita, vaan muodostuu yksilöiden ja perheiden kontrolloinnin välineeksi.

Ratkaisuna perintö- ja lahjaverotus tulee poistaa kokonaan. Omaisuuden siirrot perheiden ja yksilöiden välillä tapahtuvat ilman ylimääräistä veropainetta, mikä tukee talouden ennustettavuutta, perheiden ja yritysten suunnittelua sekä investointihalukkuutta. Samalla se lisää pääoman määrää Suomessa, mikä on välttämätöntä suomalaisen omistajuuden ja taloudellisen vakauden kannalta. Veron poistaminen poistaa hallinnollisen taakan ja epävarmuuden, yksinkertaistaa verojärjestelmää ja palauttaa sen rahoitusperustaisuuden.

Perintö- ja lahjaveron poisto on askel kohti ennustettavaa, selkeää ja oikeudenmukaista verojärjestelmää, jossa verotus palvelee yhteiskunnan ydintehtäviä eikä kontrolloi yksilön taloudellisia päätöksiä.

Yhteisöverotus

Yritykset ovat talouden moottori. Ne luovat työpaikkoja, investointeja ja veropohjan tulevaisuudessa. Yhteisöverotus on keskeinen osa yritysten toimintaympäristöä, ja sen tulee tukea pitkäjänteistä liiketoimintaa, investointien suunnittelua ja taloudellista ennustettavuutta.

Nykyisin Suomen yhteisöverokanta on kansainvälisesti kohtuullinen, mutta kokonaisrasitukseen vaikuttavat myös sääntely, ennakoimattomuus ja muut yritystoiminnan kustannukset. Yhteisöveron piirissä ei ole yleishyödyllisiä yhtiöitä tai säätiöitä, mikä luo epäselvyyttä ja kilpailun vinoutumia. Yritykset tekevät investointipäätöksiä pitkällä aikavälillä. Jos verotus ja sääntely koetaan epävakaiksi, pääoma hakeutuu ennustettavampiin toimintaympäristöihin. Tämä koskee erityisesti säätiöitä, joiden nykyinen verokohtelu voi vääristää markkinoiden kilpailua. Epävakaa tai epäselvä verotus saa monikansalliset konsernit näyttämään voittoa muualla, mikä heikentää Suomen taloudellista asemaa.

Tavoite on vahvistaa Suomen asemaa vakaana ja houkuttelevana investointikohteena. Verotuksen tulee olla selkeää, ennakoitavaa ja pitkäjänteistä. Yrityksille on taattava toimintaympäristö, jossa pitkän aikavälin suunnittelu on mahdollista ilman poliittista ailahtelevuutta. Monikansallisilla konserneilla on oltava kannustimet näyttää voittoa Suomessa, jotta veropohja vahvistuu ja investoinnit pysyvät kotimaassa.

Ratkaisuna Suomen yhteisöverokanta asetetaan kilpailukykyiseksi ja yhdenmukaiseksi OECD Pillar 2 -minimitason mukaisesti 15 prosenttiin kaikille yhtiöille. Verotus ulotetaan myös säätiöihin ja yleishyödyllisiin yhtiöihin liiketoiminnan ulkopuolisten tulojen, kuten sijoitustuottojen, osalta. Verotuksen muutokset toteutetaan harkiten ja ennakoitavasti, jotta yritykset voivat suunnitella toimintaansa pitkällä aikavälillä ja Suomi säilyy houkuttelevana sijoituskohteena.

Tämä linjaus yhdistää selkeyden, ennustettavuuden ja kilpailukyvyn, vahvistaa investointihalukkuutta ja luo pitkäjänteisen pohjan työpaikkojen, veropohjan ja talouden kasvun turvaamiselle.

Verouudistusten vaikutus Suomen talouteen

Tämä kokonaisvaltainen verouudistus muuttaa Suomen verojärjestelmän perusperiaatteet: verotuksen tehtävä palautetaan rahoitusvälineeksi, ei yksilöiden tai yritysten käyttäytymisen kontrollointiin. Jokainen veron osa-alue, tulo- ja pääomaverotus, kulutusverotus, yhteisöverotus sekä liikenneverotus, on suunniteltu yksiselitteiseksi, ennustettavaksi ja neutraaliksi. Tämä linjaus muuttaa talouden dynamiikkaa merkittävästi.

Aluksi verokertymä laskee monilla osa-alueilla. Perintö- ja lahjaveron, kiinteistö- ja varainsiirtoveron sekä haittaverotuksen poistaminen vähentää suoraan valtion ja kuntien tuloja. Myös ansiotulojen ja pääoman verotuksen keventäminen, kulutusverojen yksinkertaistaminen ja yhteisöveron kilpailukykyinen taso vähentävät kertymää lyhyellä aikavälillä.

Samalla kuitenkin raha alkaa kiertää markkinoilla aiempaa tehokkaammin. Kotitaloudet saavat tehdä kulutus- ja investointipäätöksiä ilman ylimääräisiä kontrolliveroja. Yritykset voivat suunnitella toimintansa pitkäjänteisesti ja investoida Suomessa ilman epävarmuutta verotuksen tai sääntelyn vaihteluista. Pääoma pysyy Suomessa, perheet voivat siirtää omaisuuttaan sukupolvelta toiselle, ja kiinteistömarkkinat toimivat vapaasti. Tämä nopeuttaa taloudellista toimintaa, luo uusia työpaikkoja ja lisää investointeja, mikä pitkällä aikavälillä kasvattaa verokertymää.

Tuloerot voivat kasvaa, koska progressiiviset verot kevenevät ja perintö- ja lahjaverot poistuvat. Samalla kuitenkin yksityinen omistajuus vahvistuu, mikä on keskeinen talouskasvun moottori. Kun kotitalouksilla ja yrityksillä on enemmän varallisuutta hallussaan, syntyy enemmän mahdollisuuksia investoida, kuluttaa ja rakentaa uutta tuotantoa. Tämä kasvattaa kokonaistuottavuutta ja verokertymää kestävästi.

Rahoituksen perusta selkiytyy. Julkinen sektori voi keskittyä ydintehtäviinsä, ja verotuksen ennustettavuus lisää luottamusta ja taloudellista vakautta. Lyhyellä aikavälillä kertymä voi olla alhaisempi, mutta pitkällä aikavälillä talouskasvu, parempi ostovoima, lisääntynyt työllisyys ja vahvempi kotimainen omistajuus kompensoivat tämän ja luovat kestävämpää verotuloa.

Tämä uudistus korostaa yksilön ja yritysten vastuuta, mutta samalla luo selkeät ja ennakoitavat raamit, joissa talous voi kasvaa ilman ylimääräisiä hallinnollisia rajoitteita. Suomen talous saa kilpailukykyisen, vakaamman ja ennustettavamman veropohjan, jossa omistajuus pysyy kotimaassa, investoinnit lisääntyvät ja markkinatalous toimii tehokkaasti. Verouudistus ei ole vain veropolitiikan muutos, vaan strateginen askel kohti taloudellista itsenäisyyttä, vakaata kasvua ja kestävää hyvinvointia.